HC-partiolaiset kirkkopyhästä

Report
Seppopäivillä
kirkkopyhästä
2013 Hämeenlinna
Virikkeeksi partioaikuisten
ajatuksia
HC-partiolaiset facebook –kyselystä poimintoja
”Vaihtoon ainakin nimi, tilaksi
jokin muu kuin kirkko.”
”Perinteisen jumalanpalveluksen
ongelma on se että se on kuin
koulunoppitunti viime
vuosisadalta eli yksi auktoriteetti
johtaa tilaisuutta korokkeelta
kaavamaisesti ja jäykästi, vaihtoon
siis myös tilaisuuden roolit ja
osallistaminen.”
”Ah, lämpimästi muistelen
edelleen sitä syyskirkkoa, josta
kirjoitin lippukuntalehden
artikkeliin: "..ja kirkkoherra
piti kauniin saarnan
maailmanlopusta.." oli
syyskirkko osunut
tuomiopäivän tietämille.. ;)”
”Miksi partiomessun tulisi olla
niin erikoinen? ”
”Metsäkirkossa, luonnon
keskellä.”
”Partiolaisten osaaminen
käyttöön, yhdessä tehden
Sepon tukemana.”
”Vastuutetaan ryhmiä tekemään
esirukousta/synnintunnustusta,
saarnata (eli pitää puheen) voi
vaikka lippukunnanjohtaja,
saarnaksi voi valmistella
näytelmän, joku ryhmä
esilaulajiksi, lippukulkue... ”
”Avaimet hyviin partiokirkkoihin on
ainakin meillä mielestäni löytyneet
hyvästä musiikista, turhan
pömpötyksen poisjättämisestä,
nuorekkaasta ja lapsille puhumisen
osaavasta papista sekä tunnelman
luonnista joko luonnossa tai sitten
satsaamalla hieman kirkon
koristeluun (havut ja myrskärit etc.).”
”Ylistys partiohuudoilla ja
synnin tunnustus myös ja
tietysti taivasalla ehkä
sadevaatteet ja saappaat ja
synninpäästö vesiletkulla /
tykillä koko kirkkokansalle”
”Ja lyhyt on aina parempi kuin
pitkä.”
JOTEN…
Viikkomessun kaava vinkiksi
O Mikä on välttämätöntä, mikä ei?
O Kohderyhmän huomioiminen
Johdanto
Laulu
Alkusiunaus
Alkusanat
Rippi
Rukous
Seppopäivien vinkit
O Nämä puuttuvat vielä. Kuka lupasi koota?
Sana
Raamatunluku
Evankeliumi tai VT tai UT
Uskontunnustus
Laulu?
Esirukous
Sanaosan vinkit
O Nämä puuttuvat vielä. Kuka lupasi koota?
Ehtoollinen
Laulu
Ehtoollisrukous,
vain asetussanat riittävät
Isä meidän
Herran rauha – uhka vai mahdollisuus?
Ehtoollinen + päätössanat
Ehtoollisosan vinkit
O Työntekijän ei tarvitse olla eniten esillä
O Partiolaiset voivat itse avustaa, esim. lapsi pitää
O
O
O
O
O
leipälautasta
Lapsi voi kertoa mitä joku asia tarkoittaa: miten
ehtoollinen jaetaan ja miten toimitaan tai mitä
rauhantervehdys esimerkiksi tarkoittaa
Ehtoollisen aikana voi olla lapsille konkreettista
tekemistä
Kaikurukous
Kaikessa puhutaan samaa kieltä
Ehtoollisleivän leipominen itse
Päätös
Ylistys
Herran siunaus
Laulu
Kirkkokahvit?
Jotakin muuta, mitä?
Päätösosan vinkit
O Ylistys: partiotervehdys huutaen: Tahdon
O
O
O
O
O
O
rakastaa Jumalaani!
Lähettäminen: etsitään palapelin paloja,
kirkkokahvilla rakennetaan.
Loppulauluna partiomarssi poistutaan huivia
heiluttaen
Rastirata kirkkokahvit, esim. ulkona
Partioparaati
Palvelutehtäviä pienissä ryhmissä
Kirkkomakkarat ja letut, pappi paistaa

similar documents