Document

Report
1






3
Ruotsiin noin 72 000 lasta,
Tanskaan 4.200 ja
Norjaan noin 100 lasta ja äitiä.
Arvio: yhteensä noin 80.000 lasta.
Kun Saksa miehitti Tanskan ja Norjan, näihin
maihin lähetetyt lapset palautettiin Suomeen.
Ruotsin valtio ei sodan aikana virallisesti
auttanut Suomea, koska se oman etunsa takia
halusi pysyä puolueettomana.
Talvisodan aikana Ruotsin kansalaisten
keskuudessa levisi tunnuslause "Suomen asia
on meidän".
Tätä tunnelmaa vahvistivat talvisodan
ensimmäisen päivän pommitukset, jotka
osuivat Helsingin keskustan asuintaloihin.
Niissä kuoli muiden muassa kuvankaunis nuori
tyttö, jota ruvettiin nimittämään talvisodan
pikku enkeliksi. Hänen kuvansa levisi myös
kansainväliseen lehdistöön.
4
Ruotsi tarjosi turvapaikkaa heti Suomen lapsille,
mutta Suomi olisi halunnut auttamisen
tapahtuvan ensisijaisesti Suomessa. Ruotsi ei
tähän suostunut, ja niinpä ruotsalaiset
hyväntekeväisyyttä harjoittavat rouvat, sopivat
suoraan asiasta marsalkka Mannerheimin
kanssa.
Mannerheimin suuri pelko oli nimittäin se, että
Neuvostoliitto miehittäisi Suomen, jolloin
suomalaisia olisi kyyditetty Siperiaan. Olihan
Neuvostoliiton sekä mies- että asevoima
Suomeen verrattuna ylivoimainen.
Lastensiirrolla turvattaisiin ainakin yhden
vuosiluokan säilyminen suomalaisina.
5
Ensimmäiset sotalapset matkustivat jo 15.
joulukuuta 1939 Arcturus-laivalla Turusta
Tukholmaan. Turvallisuussyistä suuri osa
lapsista kuljetettiin myöhemmin junilla,
joiden ikkunat oli pimennetty TornioHaaparannan raja-aseman kautta Ruotsiin.
Ruotsi otti vastaan myös sairaita lapsia, ja
lasketaankin, että siirron ansiosta pelastui
noin 2.900 lasta, joita vaivasivat
tuberkuloosi, aliravitsemus ja puutostaudit.
6
Minut lähetettiin Ruotsiin marraskuussa 1944,
jolloin oli jo solmittu aselepo Suomen ja
Neuvostoliiton välille. Suomessa oli kuitenkin kova
ruoka- ja asuntopula. Me asuimme Helsingissä, jota
oli ankarasti pommitettu helmikuussa 1944, jolloin
NL yritti saada Suomen antautumaan ehdoitta,
Muistan nuo pelottavat yöt, kun sireenit ulvoivat ja
pommikoneet jyrisivät päämme päällä. Oli juostava
pihan poikki viereisen talon pommisuojaan.
Pommituksen tauottua katuamme valaisi
vastapäiseen talon tulipalo. Siihen oli osunut
palopommi. Meidän talomme säästyi kuitenkin,
vain suurin osa ikkunoista oli särkynyt.
7
Minä kuulun niihin, jotka matkustivat
ensin junalla Turkuun ja sieltä
Arcturuksella Tukholmaan.
Junamatkasta muistan vain sen, että äiti
oli leiponut minulle sitruunakakun
evääksi, mutta se otettiin minulta pois.
Muistan ensin suuttuneeni ja sitten
surreeni menetystäni. Olihan äiti
säästänyt kakkua varten sekä sokeria
että munia, joita sai ostaa vain
elintarvikekuponkeja vastaan.
8
Meidän kaulaamme pantiin tällainen sosiaaliministeriön
lastensiirtokomitean tekemä osoitelappu, jossa olivat lapsen
sekä hänen vanhempiensa nimet ja osoite sekä vastaanottajan
nimi ja osoite. Mutta lapset ovat ovelia, he keksivät vaihtaa
näitä keskenään sekä purra ja imeskellä ne tekstittömiksi.
Seurasi paljon salapoliisityötä.
9
Tukholmasta minut siirrettiin muiden mukana
Jönköpingiin karanteeniin, jossa meidän
terveydentilamme tutkittiin. Siihen kuului
tietenkin keuhkojen röntgenkuvaus ja
täitarkastus. Vaatteemme pestiin ja desinfioitiin.
Raivostuin, kun minun putipuhtaat vaatteeni
pestiin uudestaan, vaikka tiesin niiden olevan
moitteettomat. Puolustin raivokkaasti perheeni
ja varsinkin äitini kunniaa. Ensimmäisen tiedon
vanhempani saivat Jönköpingin sairaalasta, josta
suomalainen lotta lähetti kortin vanhemmilleni
ja kertoi minun voivan hyvin.
10
Sitten minut kuljetettiin junalla
Örebrohon, jossa minun tulevat
kasvattivanhempani Elsa ja Oscar
Sjölinder asuivat. Heillä oli 15- vuotias
poika Bengt-Olov, mutta kun äiti Elsa oli
kotirouva ja oli aina halunnut tyttöä, he
päättivät ottaa suomalaisen sotalapsen.
Sellainen oli hänen sisarellaankin.
Meidät lapset oli koottu Örebron
keskiaikaisen linnan suureen
linnansaliin.
11
Me olimme salin toisessa päässä, ja tulevat
äitimme vastakkaisella puolella. Olin jo 6vuotias, ja halusin tehdä valinnan itse. En
jäänyt odottamaan, että minut olisi ohjattu
tulevan äitini luo, vaan lähdin marssimaan
pitkän linnansalin toiseen päähän, ja tein
valintani. Tartuin erästä herttaista 45vuotiasta tätiä kädestä kiinni. Minun
vaistoni toimi oikein - hän oli todellakin
minun tuleva kasvattiäitini.
12
Enpä tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos
olisin tehnyt väärän valinnan.
Todennäköisesti olisin vain pitänyt äitiElsaa tiukasti kädestä, enkä olisi
suostunut luovuttamaan.
Äiti-Elsa kuljetti minut kotiin, ihanaan
omakotitaloon, pyöränsä tarakalla.
Minusta talo ja sen huoneet vaikuttivat
hienoilta, ja olin oikein tyytyväinen
valintaani. Kuva omakotitalosta.
13
Mutta minulle tuli itku, kun äiti-Elsa alkoi
pukea ylleni päällysvaatteita. Pelästyin,
että en saanutkaan jäädä.
Kun äiti-Elsa hoksasi näyttää minulle
pöydällä olevaa maitokannua, rauhoituin,
sillä ymmärsin, että me mennäänkin
maitokauppaan.
Illalla sekä isä Oscar että Bengt-Olov
tulivat kotiin. Muistan, että Oscar piti
minua sylissään ja lämmitti kylmiä
jalkojani.
14
Parin päivän päästä kasvattiveljeni BengtOlov antoi minulle Aladin-nimisen
suklaarasian. Söin suklaata liian ahneesti,
ja niinpä voin pahoin. Tästä
säikähtäneenä Elsa vei minut lääkäriin,
joka kopeloi vatsaani ja totesi minut
terveeksi.
En vain ollut tottunut niin monipuoliseen
ja rasvaiseen ruokaan. Elsaa neuvottiin
vähitellen totuttamaan minut perheen
ruokavalioon. Sitten mentiin valokuvaan.
15
16
Elsa oli tosihyvä kerjäämään
minulle sukulaisten lapsilta pieneksi
jääneitä vaatteita.
Sain myös paljon leluja, mm.
nukkekodin kalusteet ja uuden
nuken, jonka ristin Anna-Klaaraksi.
Se oli guttaperkkaa, ja sen on
minulla vieläkin.
17
Kasvattiperheeni luo pääsin 22.11. ja Elsa
kirjoitti äidilleni: Hän ei ole itkenyt
kertaakaan... Joulun aikaan osasin jo
vastata puhelimeen sanomalla numeron
112561.
Olin kaikkien lemmikki, enkä muista, että
minua olisi koskaan toruttu mistään.
Leikin ja laulelin äiti-Elsan seurana ja
kauppaan pääsin aina hänen pyöränsä
tarakalla. En muista, että minulla olisi
ollut koti-ikävä.
18
Talon ympärillä oli omena- päärynä-ja
luumupuita, puutarhassa mansikoita ja
paljon kukkia, etenkin keltaisia ruusuja.
Olin lapsuuteni paratiisissa.
Oli sovittu, että syksyllä palaisin kouluun
Suomeen. Niinpä koitti eron hetki Örebron
asemalla. Minulla oli niin paljon tavaraa,
että niiden kuljettamiseen tarvittiin papan
pyörään kytketty peräkärri. Muistan, että
asemalla keskellä yötä, me kaikki itkimme.
19
20
Matkasta en muista muuta kuin että
saavuttuani Helsinkiin, ei äitini tuntenut
minua. Olin niin hieno uudessa punaisessa
takissani ja merimieslakissani, sekä
kasvanut ja lihonut.
Mutta minäpä tunsin äitini, tartuin häntä
kädestä kiinni ja totesin ruotsiksi "äiti
tässä".
Olin unohtanut tyystin suomen, minkä
vuoksi minut pantiin ruotsinkieliseen
kansakouluun, joka muuten sijaitsi Vallilassa
Nilsiäntiellä.
Niin pian kuin opin kirjoittamaan, sain
Ruotsista lahjaksi vaaleanpunaista
kirjepaperia. Kirjeenvaihtoa ja
yhteydenpitoa kesti Elsan ja Oscarin
kuolemaan saakka. Kirjeenvaihto on
tallessa, ja aion kysyä Kansallisarkistosta,
olisiko se halukas tallettamaan
materiaalin. Voisihan siitä jollekin
tulevaisuuden tutkijalle olla hyötyä.
Aiheesta on viime aikoina tehty
tutkimusta, jopa väitöskirjoja.
21
Yhteys perheeseen on säilynyt. Elsa ja
Oscar kävivät tapaamassa minua ja
vanhempiani ensimmäisen kerran
1953, jolloin he ajoivat Volkkarilla
jopa meidän mökillämme Kauppisen
rannalle. Sinne ei silloin ollut tietä
eikä sähköä. Vuosien varrella he
kävivät useamman kerran Helsingissä.
22
23
24
Viimeisin ruotsalaisvierailu
mökille tapahtui 3 vuotta sitten,
jolloin Bengt-Olovin tytär Marie
tuli neljän lapsensa kanssa
käymään.
Silloin järjestettiin maaottelu
Suomi-Ruotsi, jonka tuomarina
toimi Asko.
25
26
Olemme todella onnellisia, että
yhteys Sjölinderin perheeseen on
säilynyt sukupolvien yli. Ruotsi on
minulle toinen kotimaa, varhain
opittu kielitaito on ollut työssäni
hyväksi, ja Ruotsissa saamani
kokemukset ovat rikastuttaneet
elämääni.
27
Miksi minun sotalapsikokemukseni
ovat pelkästään myönteisiä?
Kaikilla ei suinkaan ole näin, vaan
sotalapsien kokemukset saattavat
olla hyvinkin traumaattisia.
28
Ensinnäkin olin lähtiessäni jo
6-vuotias, ja minulle oli
tarkkaan selitetty, että minä
lähden vain turvaan Ruotsiin ja
palaan siten kotiin takaisin
aloittamaan koulunkäyntini.
29
Luulen, että evakkoreissuista ja
pommituksista huolimatta minulle
oli jo kehittynyt hyvä
perusturvallisuus.
Olin reipas ja aloitteellinen, ja
sopeuduin helposti uusiin oloihin.
Ehkä minussa on ripaus seikkailijaa,
vaikka muuten olenkin hyvin
turvallisuushakuinen.
30
Minulla oli vanhempieni kuva
mukana, joten en koskaan
unohtanut heitä.
Lisäksi Örebron kodin ja Helsingin
kodin välillä käytiin
kirjeenvaihtoa, vaikka se olikin
vaivalloista, kun piti käyttää
apuna kääntäjää.
31
Ruotsin vanhempani eivät
koskaan pyrkinet omimaan
minua.
Vanhemmistani puhuttiin aina,
minkä takia tunnesiteeni heihin
säilyivät.
32
Sain Ruotsissa kokea ehdotonta
rakkautta ja hyväksyntää, en
tuntenut mistään pelon häivääkään.
Mistään ei ollut puutetta, kaikki oli
kaunista ja hyvässä kunnossa.
Suorastaan idyllistä.
33
Olen pyrkinyt maksamaan velkaani
elämälle. Olen ottanut seurakunnan
kautta Venäjän Karjalasta
kummityttären, jota olen avustanut 10
vuotta.
34
Nyt on minun vuoroni lähettää hänelle
kauniita vaatteita ja suklaata. Toivon, että
hänkin saisi kokea vieraan ihmisen
pyyteetöntä rakkautta ja huolenpitoa
Alun alkaen oli tarkoitus, että kaikki
sotalapset palautettaisiin kotiin. Näin
ei kuitenkaan tapahtunut, vaan
Ruotsiin jäi arviolta 15.000 sotalasta.
Monia heidän omat perheensä eivät
enää kyenneet tai halunneet ottaa
takaisin, ei ollut kotia, isä ehkä
kaatunut, äidillä suuri lapsikatras ja
toimeentulohuolia.
35
Tunnesiteet kasvatusvanhempiin olivat
vuosien kuluessa voimistuneet, ja omat
vanhemmat ja sisarukset unohtuneet.
Käräjillä käytiin katkeriakin
adoptioriitoja.
Kun siirtolaisuus 1960-1970 luvuilla
Ruotsiin kasvoi, olivat monet lähtijät
entisiä sotalapsia. Minäkin olin v. 1962
vuoden verran töissä Tukholmassa.
Mutta se on toinen jännittävä tarina se.
36
Keskustelua.
37

similar documents